Julkaisen pian pienen oppaan villiyrtteihin. Villiyrtit ovat luonnossa kasvavia kasveja, joita voi syödä tai käyttää mausteina joko sellaisenaan tai pienen keittämisen jälkeen. Tunnetuimpia lienevät nokkonen ja niittysuolaheinä. Itselleni nokkonen tuli tutuksi lapsena, kun kaadun nokkospensaaseen. Nokkoset siis polttavat, mutta noin 5 minuutin keittämisen tai kuivattamisen jälkeen ongelma katoaa.
KAIKKI KASVIT OVAT MYRKYLLISIÄ KUNNES TOISIN ON TODISTETTU. Ei pidä kerätä ekä maistella mitään, mitä ei tunne, eikä pidä kehottaa tai kannustaa ketään tekemään niin. Suomessa kasvaa joitain hyvin myrkyllisiä kasveja, ja jos on pienikin mahdollisuus, että kasvi olisi myrkyllinen, sitä ei kannata kerätä. Esim. jo kielojen kukkamaljakkoveden juominen voi koitua kohtalokkaaksi lapsille. En itse suosittelisi myöskään edes koskettelemaan mitään myrkyllisiä kasveja. Voi olla vaarana, että esim. (taas) jos se kielonmarja "räjähtää" sormille, ja vaikka sormet pyyhkisi, niin silti sitä mettä jäisi käteen ja kuitenkin se sormi laitetaan kohta sinne suuhun. En tiedä, onko tällainen altistustapa myrkyille vain teoreettinen, mutta kehotan turvallisuuteen.
En varmaan liitä oppaaseen mukaan kuvia, sillä metsässä tulee aina pitää mukana kasviota. Ulkomuistiin ei kannata luottaa. Kasvion tulee olla selkeä ja kattaa kaikki yleisimmät myrkkykasvit. Tavallisiin kasvioihin voi itse tehdä merkintöjä kasveista, jotka ovat syötäviä, sillä kasviothan eivät yleensä ole mitään ruokaoppaita. Kasvion edut ovat kuitenkin kattavuus ja tunnistamisen varmuus. En ole löytänyt vielä mitään villiyrttikirjaa, jonka kuvitus ja materiaali antaisi suhteellisen hyvän varmuuden kasvien tunnistamiseen.
Kerää kasveja vain lain edellyttämällä tavalla. Tutustu jokamiehen oikeuksiin täällä. Älä kerää harvinaisia tai uhanalaisia kasveja, äläkä riivi metsää paljaaksi tai muutoin vahingoita luontoa. Jos olen itse epähuomiossa kasviooni lisännyt uhanalaisen kasvin tai sellaisen, joka harvinaisuutensa tai muun takia ei ole kerättäväksi sopiva, olisin kiitollinen, jos minulle siitä huomautettaisiin. Olen itsekin vasta aloittelija.
Myrkyllisiä kasveja ei kannata kerätä edes kukiksi, etteivät eläimet tai lapset syö tai juo niiden vettä.